Lahden seudun liikenne järjestää alkavana kesänä kokeiluna bussiyhteyden Lapakiston luonnonsuojelualueelle. Lapakiston pikkubussi ajaa tulevasta lauantaista alkaen kesäviikonloppuisin juhannusta lukuun ottamatta elokuun loppuun saakka. Linjaa liikennöi Palveluliikenne Salpaus. Kokeilun aikana matkustajia ei rahasteta Ahtialantien ja Lapakiston välisillä vuoroilla. Bussiin pääsee myös pyörätuolilla tai lastenvaunuilla.
Lapakistoon on Ahtialantieltä noin 4,5 kilometrin matka. Bussi kulkee reittiä Sopukadun pysäkki-Ahtialantie-Ohrapääntie-Siltalantie-Ristikankaantie-Lapakiston P-alue ja samaa reittiä takaisin Sopukadun pysäkille. Lapakiston vuoroille on vaihtoyhteys linjalta 3.
Lauantaisin vuoroja kulkee kaksi kertaa tunnissa n. klo 9 – 16 välillä. Sunnuntaisin Lapakistoon ajetaan kerran tunnissa klo 8.50 – 16 välillä. Katso Lapakiston vuorojen aikataulut 2.6. – 26.8.2018 (ei ajeta 23.-24.6.)
Linjan 3 Matkakeskus-Kauppatori-Hiekkanummi aikataulut löytyvät LSL:n nettisivuilta.
Lapakisto on Etelä-Suomessa erittäin merkityksellinen luonnonsuojelualue laajuutensa ja luonnonpiirteidensä monipuolisuuden ansiosta. 230 hehtaarin laajuinen Lapakisto on Lahden suurin luonnonsuojelualue. Alueella on 23 kilometriä merkittyjä reittejä. Lisätietoja Lapakiston luonnonsuojelualueesta ja ladattavat polkuesitteet saatavilla www.lahdenseudunluonto.fi -sivustolta.