Maailman pohjoisin muotoiluviikko Arctic Design Week sekä Arctic Design Capital Rovaniemi ovat myöntäneet Vuoden arktinen muotoiluyritys -tunnustuspalkinnon Aurora eMotionin kehittämälle sähkökelkalle, joka tuo Rovaniemelle maailman ensimmäiset täysin päästöttömät ja äänettömät kelkkasafarit.
Järjestyksessään kolmannen kerran jaettavalla tunnustuspalkinnolla muotoiluviikon järjestäjät Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen Kehitys Oy haluavat nostaa esiin vuosittain yrityksen, joka on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti hyödyntänyt muotoilua toiminnassaan sekä omaksunut arktisuuden osana liiketoimintaa.
Palkinnon tänä vuonna saava Aurora eMotion on kehittänyt innovatiivisen ja ekologisen kulkuvälineen, joka palkintoraadin mukaan elää ajassa, on rohkea ja edustaa todellista arktista olosuhdeosaamista. Sähkökelkka tuo myös täysin uuden ekologisen vaihtoehdon Lapin elämystarjontaan.
”Rovaniemeläisyritys on hyödyntänyt esimerkillisesti paikallista osaamista tutkimus- ja kehitystyössään. Yrityksen juuret perustuvat Rovaniemen ammattikorkeakoulussa vuonna 2010 käynnistettyyn sähkökelkkojen tutkimukseen, jossa on ollut tiiviisti mukana muun muassa Rovaniemellä toimiva kelkkatehdas BRP Finland Oy sekä paikalliset safariyhtiöt asiakkaineen. Näin kehitystyöhön on saatu mukaan myös vahva palvelumuotoilun näkökulma”, raati kiittelee.
Aurora eMotionin toimitusjohtaja Ari Karjalainen on ollut sähkökelkan kehitystyössä mukana alusta asti. Hän on vetänyt työurallaan myös Lapin ammattikorkeakoulun kylmätestaukseen erikoistunutta Arctic Power Laboratoriota. Yhtiön muut osakkaat ovat pitkän työhistorian moottorikelkkojen parissa tehnyt Olli Haavikko, tietoteknisten järjestelmien ja ohjelmoinnin asiantuntija Matti Autioniemi sekä ajoneuvojen järjestelmien ja elektroniikan osaaja Jori Niskanen. Sähkökelkan brändi on rovaniemeläisen digi- ja mainostoimisto Höyryn käsialaa.
”On hienoa, että maailman ensimmäiset meluttomat kelkat ja ekologiset safarit on kehitetty juuri Rovaniemellä, arktisen muotoilun pääkaupungissa. Aurora eMotionilla on potentiaalia lyödä läpi myös kansainvälisillä markkinoilla”, toteaa palkinnon Arctic Design Weekillä keskiviikkona 21. helmikuuta luovuttanut Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.
Aurora eMotion käynnistää eSled-safarit Rovaniemen Lehtojärvellä Arctic Snow Hotellin yhteydessä maaliskuun alusta lukien. Safareita voi alkaa varata http://auroraemotion.com sivustolla lähiaikoina.
Nyt kolmannen kerran myönnetyn Vuoden arktinen muotoiluyritys tunnustuspalkinnon myöntää arktisen muotoilun pääkaupunki Rovaniemi sekä Arctic Design Week.
http://arcticdesignweek.fi/fi/arctic-design-capital/
LISÄTIETOJA:
Aurora eMotion Founder / CEO Ari Karjalainen, Puh. 040 540 2146 Ari.Karjalainen@AuroraPowertrains.com www.AuroraPowertrains.com