Lappeenrannan paikallisliikenteeseen tehtiin muutoksia 8.1.2018. Tässä yhteydessä linja 9 välillä Pikisaari-Kariniemi-Matkakeskus lopetettiin ja se yhdistettiin linjaan 3, jonka reitti kulkee väliä Yliopisto-keskusta-Kivisalmi. Tämä uusi linja 3 on keskustan ja Kivisalmen välillä käynyt Pikisaaressa molempiin suuntiin mennessä.
Uuden linjan aikataulussa pysymistä on seurattu ja siinä on ollut myöhästymisiä.
- Linja 3:n muutos oli kunnianhimoinen, mutta valitettavasti se ei ole onnistunut halutulla tavalla ja vuorot ovat myöhässä. Pahoittelemme tästä tullutta harmia asiakkaille, sanoo Lappeenrannan kaupungin joukkoliikennepäällikkö Olli Hirvonen.
Linjan 3 matkustajamäärä on kasvanut vuoden 2017 lopulla lähes 20 prosentilla ja se näkyy myös aikataulussa pysymisessä.
Parannusmuutoksia pian - Uusi auto ajoon tänään
Linjan 3 aikataulussa pysymistä parannetaan jo tänään lisäämällä kalustoa väliaikaisesti.
- Linjaa 3 on ajettu kolmella autolla ja torstaista alkaen otetaan neljäs auto käyttöön. Tällä varmistetaan, että kaikilla autoilla jää aikaa yliopiston päähän ja ne pääsevät lähtemään aikataulun mukaan, sanoo Hirvonen.
Muutos on voimassa 18.1–29.1, jonka jälkeen linjan 3 aikataulussa pysymistä ollaan tehostamassa karsimalla osittain Pikisaaren lenkkiä. Paikallisliikenteen korjaavista muutoksista päättää kaupunkikehityslautakunta kokouksessaan 24.1.2018.
Lappeenrannan Bussit -mobiilisovellus näyttää linja-autojen reaaliaikaisen sijainnin ja sieltä voi katsoa millä pysäkillä linja-autot ovat.
Linjojen reittikartat ja aikataulut löytyvät www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne
Lisätietoja
Lappeenrannan kaupunki
Olli Hirvonen, joukkoliikennepäällikkö
olli.hirvonen@lappeenranta.fi / 040 670 1566