Oppositio jättää yhteisen välikysymyksen liikennepolitiikasta. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on SDP:n Katja Taimela. Kyseessä on ensimmäinen kerta tällä vaalikaudella, kun koko oppositio on mukana välikysymyksessä.
Välikysymyksessä vaaditaan vastausta siihen, miten hallitus varmistaa kansalaisten yhdenvertaisuuden ja asianmukaiset julkiset liikenneyhteydet koko maassa. Lisäksi oppositiopuolueet haluavat tietää, miten maakuntien elinvoimaisuudesta pidetään huolta ja millä tavalla lakkautettavien junavuorojen liikenne aiotaan korvata.
”Hallituksen leikkausten tuloksena junaliikenne loppuu maaliskuussa 2016 usealla rataosuudella kokonaan ja vähenee muualla. Tämä on synnyttänyt suurta vastustusta lakkautettujen reittien matkustajissa sekä herättänyt huolen vaikutuksista maakuntien talouteen ja elinvoimaisuuteen”, välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Katja Taimela sanoo.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman on tyytyväinen, että kaikki oppositiopuolueet ovat mukana välikysymyksessä.
”Tämä asia on koko Suomen kannalta todella tärkeä. Julkinen liikenne on suomalaisen liikennejärjestelmän keskeinen osa ja liikennejärjestelmämme on myös tärkeä kansallinen kilpailukykytekijä. Tämän hallitus tuntuu unohtaneen. SDP on aiemmin syksyllä ehdottanut, että hallitus pelastaisi ihmisille tärkeän junaliikenteen perumalla osan autoveron alentamisesta. Samaa ehdotetaan myös välikysymyksessä”, Lindtman sanoo.
"Lakkautettavien junareittien varrella olevat kunnat ovat sitoutuneet edistämään raideliikenteen käyttöä ja kaavoittaneet asutusta ja työpaikkoja asemien ympärille. Joukkoliikenteeseen panostaminen jouduttaa myös asuntorakentamista, ja sitä hallitus ei nyt tee, mikä osaltaan pahentaa asuntopulaa", Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto sanoo.
”Keskustavetoinen hallitus on nyt heikentämässä maakuntien joukkoliikennettä. Hallituksen leikkaukset vaikeuttavat suuresti työssäkäyntiä, yrittäjyyttä ja opiskelua esimerkiksi Itä-Suomessa”, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo.
”Valtion viime vuosien melkein miljardin investointeja Seinäjoki–Oulu-rataosuuden kunnostukseen ei ole tehty sen takia, että VR vähentäisi vuoroja tai että junat ajaisivat asemien ohi. Tämä on hallitukselta hyvin lyhytnäköistä liikennepolitiikkaa joka heikentää kansalaisten luottamusta järkevään päätöksentekoon. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei myöskään voi hyväksyä, että Y-juna lakkautetaan pääkaupunkiseudulla", Anna-Maja Henriksson sanoo.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah huomauttaa, että kilpailun avaamisen kiirehtiminen on turhaa tilanteessa, jossa EU:n neljäs rautatiepaketti on vielä keskeneräinen.
”Liikenneyhteyksien heikkeneminen rapauttaa maakuntien edellytyksiä houkutella yritysinvestointeja, työvoimaa, opiskelijoita ja matkailijoita. Erityisesti Itä- ja Keski-Suomessa ollaan hämmentyneitä, että juuri Keskusta ja Perussuomalaiset ajavat politiikkaa, jolla horjutetaan maakuntien elinvoimaa. Huonosti toteutettu kilpailutus tuo alalle pahimmillaan kermankuorijat”, Essayah sanoo.
Lisätietoja:
Dimitri Qvintus, 050 574 0956
Viestintävastaava
SDP:n eduskuntaryhmä