Quantcast
Channel: Logistiikka ja liikenne - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 13267

Veneilyturvallisuus on parantunut – suomalaisten keskivertovene on pieni ja vanha

$
0
0

Veneilyturvallisuus on lisääntynyt ja Suomen venekanta on kasvanut viimeisten vuosien aikana, selviää Trafin uudesta tutkimuksesta, joka antaa kattavan kuvan suomalaisen veneilyn nykytilasta. Pääsääntöisesti suomalaiset veneilijät ovat kokeneita ja entistä ympäristötiedostavampia. Yleisimmin käytössä on pieni, vanha perämoottorivene.

”Suomalaisen veneilyn nykytila näyttää hyvältä. Erityisen positiivista on niin veneilyturvallisuuden kuin ympäristötietoisuudenkin lisääntyminen”, toteaa erityisasiantuntija Kimmo Patrakka.

Edellisen kerran suomalaisten veneilyä on tutkittu vastaavalla laajuudella yli vuosikymmen sitten.

Veneiden määrä noussut - eniten veneitä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla

”Mielenkiintoista on myös arvio veneiden kokonaismäärän kasvusta. Jo aikaisemmin olemme todenneet Suomen olevan yksi maailman venetiheimpiä maita ja nyt uuden arvion, 1,16 miljoonan käytössä olevan veneen myötä voimme todella pitää itseämme veneilykansana”, Patrakka jatkaa.

Tutkimuksessa arvioidaan, että Suomessa on tällä hetkellä 1,16 miljoonaa vesikulkuneuvoa, joista moottoroituja on 554 000. Eniten vesikulkuneuvoja on Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. 80 % suomalaisista vesikulkuneuvoista on käyttäjien omia.

Veneilijät kokeneita ja koulutettuja

Tutkimuksen mukaan veneilijät ovat kokenutta ja taitojaan koulutuksellaan kehittänyttä porukkaa. Kahdella kolmasosalla veneilijöistä on yli 20 vuoden veneilykokemus. Aktiivisesti veneilevistä 40 %:lla on jokin veneilytutkinto. Noin 15 % veneilijöistä kuuluu johonkin veneilyseuraan.

”Veneilyturvallisuuden näkökulmasta on hienoa, että veneilijät ovat näin kokenutta ja kouluttautunutta porukkaa”, toteaa Patrakka.

Suomalaiset veneilevät vaatimattomasti, turvallisesti ja ympäristötietoisesti

Veneilyturvallisuus on lisääntynyt jonkin verran viimeisten vuosien aikana. Raportoidut ruorijuopumukset sekä alkoholin rooli onnettomuuksissa ovat vähentyneet merkittävästi. Suurin osa veneilijöistä myös käyttää pelastusliivejä tai muita kelluntavälineitä aina tai vähintäänkin joskus.

Ympäristötietoisuus on lisääntynyt veneilijöiden keskuudessa viime vuosina. Yhä useammat veneet on varustettu nykyaikaista jätehuoltoa tukevin järjestelmin, ja vanhemmissakin veneissä jätteistä huolehditaan asianmukaisesti.

”Yleisin venetyyppi alle 20 hv perämoottorivene. Veneet ovat myös yleensä varsin vanhoja, keskimääräisesti 19,5-vuotiaita, 5,4 metriä pitkiä ja keskimääräisellä, 36 hv moottorillakin on ikää 16 vuotta. Mutta vaikka veneet keskimäärin ovat pieniä ja vanhoja, on ala merkittävä, sillä veneilyyn vuosittaiset taloudelliset vaikutukset ovat satoja miljoonia”, summaa Patrakka.

Veneilyn määrä sekä sen taloudelliset ja ympäristövaikutukset Suomessa -tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa Trafin nettisivuilta. Tutkimus toteutettiin vuosien 2016–2017 vaihteessa ja se perustui puhelin- ja internethaastatteluihin, joissa oli yhteensä 2300 vastaajaa. Tutkimuksen teki Sito Oy.

Trafi on mukana tänään alkavilla Vene Båt 2017 -venemessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa Trafin osastolle 7 b 129.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Kimmo Patrakka, p. 029 5346 450, kimmo.patrakka@trafi.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 13267

Trending Articles